Dieselin hinta halpeni reilusti – Iloa ei välttämättä kestä kauan
Kuljetusala muistuttaa, että hintoihin voidaan edelleen vaikuttaa poliittisilla päätöksillä.
Kuljetusala muistuttaa, että hintoihin voidaan edelleen vaikuttaa poliittisilla päätöksillä.
Led-valojen kysyntä on noussut paikoin niin suureksi, että loisteputket ovat loppumassa varastoista. Yrityksen kannattaa pitää nyt kiirettä.
Sähköfutuurit povaavat 10 sentin keskihintoja ensi talvelle.
Yleinen suhdannenäkymä Keski-Suomen pk-yrityksillä on heikentynyt viime keväästä. Liikevaihdot ovat kuitenkin kasvussa maan keskivertoa laajemmin, henkilöstöstä halutaan pitää kiinni ja…
Vuodesta 2008 klapikauppaa tehnyt yksinyrittäjä on huomannut, että raaka-aine päätyy yhä useammin metsäyhtiöille.
Alkuvuoden aikana on rekisteröity 50 905 uutta henkilöautoa, mikä on noin 17 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi-elokuussa.
– Sähköauton kanssa autoliikkeelle voi käydä köpelösti, porvoolainen autokauppias sanoo.
Block Solutions hakee parhaillaan EU-hyväksyntää, jotta moduuleja voisi käyttää myös Suomessa.
Aurinkopaneeleissa on hintapainetta ylöspäin.