Yrittäjä, näin haet apua kassakriisissä – Vaihtoehtona myös velkajärjestely
Konkurssien ja velkajärjestelyjen määrä on noussut huolestuttavasti. Yrittäjän talousavusta muistutetaan, että apua on tarjolla.
Konkurssien ja velkajärjestelyjen määrä on noussut huolestuttavasti. Yrittäjän talousavusta muistutetaan, että apua on tarjolla.
Ero suomalaisten ja tanskalaisten yritysten saamassa rahoituksen määrässä on ministerin mukaan merkittävä.
Energiavirastolta odotetaan lähiaikoina ensimmäisiä päätöksiä yrittäjien sähköhyvityksistä.
Tiedätkö, mitä kilpailuoikeus on ja mitä tekijöitä siihen liittyy? Suomen Yrittäjät on koostanut aiheesta uuden oppaan.
YEL-työtulojen laaja tarkistusprosessi alkaa syys-lokakuussa. Asiantuntija kertoo, mitä tämä tarkoittaa.
Yrittäjälle koitui paljon vaivaa perättömästä konkurssihakemuksesta.
”Hämäläiset sivutiet muistuttavat paikoitellen enemmän hyvin hoidettu perunapeltoa kuin pohjoisen EU-valtion hyvinvoivaa etelää”. Siinä ulkopaikkakuntalaisen motoristin kommentti hämäläiselle isännälle kahvikupposten…