Vuosikokouksen valintoja
Peräseinäjoen Yrittäjät ry:n sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin Sampolassa lauantaina 15.11.2025
Peräseinäjoen Yrittäjät ry:n sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin Sampolassa lauantaina 15.11.2025
TIEDOTE OP Suur-Savo ja Etelä-Savon Yrittäjät ovat käynnistäneet yhteisen hankkeen eteläsavolaisten yritysten kasvun ja taloudellisen osaamisen tueksi. Kipinästä kasvuun -nimellä…
Perinteisen Tuulosrievän uudet yrittäjät, Leivän lumo Oy:n Johanna Ylistalo ja Ari Vainio, paistoivat ensimmäiset leivonnaiset tämän vuoden vapun aikaan.
MUN JUTTU -sarjassamme esittelemme Hämeenlinnan Yrittäjien hallituksen jäseniä jonkun oman rakkaan asian, aktiviteetin tai harrastuksen äärellä. Tällä kertaa oman hyvinvointinsa…
– Joulumieltä ei ole yhtään, yksinyrittäjä sanoo.
Porin Yrittäjien syyskokous pidettiin 18.11.2025, ja kokouksessa valittiin yhdistyksen hallitus vuodelle 2026. Uusina jäseninä hallitukseen mukaan tulevat Oona Rajakallio, Katri…
Loka–marraskuun aikana Jyväskylän Yrittäjien hallitus on tehnyt tiivistä vaikuttamistyötä yhdessä Jyvässeudun ja Korpilahden yhdistysten kanssa. Olemme tavanneet Jyväskylän kaupungin valtuustoryhmiä…
Yrittäjät pelkäävät, että Kelan tuleva hintakatto pakottaa myymään palveluita liian halvalla.
– Oma laatukriteerimme on: Tuotteen pitää olla niin hyvä, että kuluttaja hurmaantuu ostamaan sen toistekin ja aina uudestaan, kuvailee Vanajan…
Yrittäjien paneelikeskustelussa korostettiin tarvetta korjata YEL-työtulon määrittämisen perusteet.