Dieselistä tuli kirosana autokauppiaille – Vielä kaksi kuukautta sitten kaikki oli toisin: ”Kysyntä on käytännössä nolla”
Dieselautojen kysyntä on romahtanut. Autokauppiaan mukaan dieseleitä ei juuri nyt halua kukaan.
Dieselautojen kysyntä on romahtanut. Autokauppiaan mukaan dieseleitä ei juuri nyt halua kukaan.
Unilääkäri Henri Tuomilehto on hoitanut unihäiriöpotilaita 20 vuotta. Hän on siis todistanut muutosta suhtautumisessa nukkumiseen sekä kuullut kaikki selitykset ja…
Helsingissä lauantaina 23. huhtikuuta järjestettävässä Vaikuttajafoorumissa käytiin talouspolittiinen paneelikeskustelu, jossa Suomen Yrittäjine pääekonomisti Mika Kuismanen, Nordean ekonomisti Juho Kostiainen ja…
Suomalaiset varustautuvat pahan päivän varalle. Yle kertoo jutussaan, että muun muassa armeijavarusteita myyvän Varustelekan toiminnassa se näkyy kasvuna ja isoina…
Hoitoalan isot palkankorotukset pitäisi rahoittaa lisävelalla tai veronkorotuksilla, eikä se olisi ekonomistin mielestä järkevää.
Työnantajan antama polkupyöräetu voi lisätä intoa hankkia kunnon menopeli, kun kevät etenee. Vuonna 2021 voimaan tullut laki sallii työnantajan työntekijälle…
Uudet vanhempainvapaat koskevat pääsääntöisesti lapsia, joiden laskettu syntymäaika on 4.9.2022 tai sen jälkeen. Uudistus tulee voimaan 1.8., jonka jälkeen alkavia…
Yrittäjän podcastin tuoreessa jaksossa pureudutaan viljelijän tilanteeseen kallistuvien polttoaine- ja lannoitekustannusten kurimuksessa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen kritisoi voimakkaasti Ylen Korona-ajan tilinpäätös -ohjelmassa suomalaista työterveyshuoltoa tehottomaksi ja typeräksi järjestelmäksi.
Kesko on hakenut Vantaan Porttipuiston alueelta kauppapaikkaa lähes 20 vuoden ajan. S-ryhmä sai rakennusluvan poikkeuspäätöksellä.