Jenni Parpala myi siivousliiketoimintansa – ”Tämä aika vaatii leveämpiä hartioita”
Jenni Parpala keskittyy seuraavaksi Pyykkitupa Oy:n kehittämiseen ja pesulatoimialan uudistamiseen.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Jenni Parpala keskittyy seuraavaksi Pyykkitupa Oy:n kehittämiseen ja pesulatoimialan uudistamiseen.
Kokki ja ravintolayrittäjä Henri Alen kertoi ennen vuoden vaihdetta LinkedIn-palvelussa uudesta konseptista joulukuussa ilmoitettujen rajoitusten ajaksi. Poikkeuksellista on, että hänellä…
Sosiaali- ja terveysministeriö Suomen Yrittäjät kiittää lausuntopyynnöstä. Toteamme, että lausuntopalvelun kysymyksiin vastaamalla emme voi ilmaista kantojamme, joten jätämme sen sijaan…
Dieselin hinta on noussut viimeisen vuoden aikana peräti 29 senttiä litralta ja tuo kuljetusalan yrittäjille isot lisäkustannukset. Yrittäjä Jani Ylälehto…
Työnantajayrityksistä 63 prosentilla on vaikeuksia löytää osaavaa työvoimaa. Yli kymmenen hengen yrityksistä näin kertoo peräti 80 prosenttia. Pula työntekijöistä koettelee kovinten rakentamista ja teollisuutta. Asiasta kertoo tuore Yrittäjägallup. Työvoimapula on yritysten…
Yrittäjägallup paljastaa, että joka viidennen yrityksen kohdalla kielitaito estää ulkomaisen työvoiman palkkaamisen.
Puutteellinen kielitaito vaikeuttaa joka viidennellä yrityksellä ulkomaisen työvoiman palkkaamista, tuore Yrittäjägallup kertoo. Riittävä kielitaito on 73 prosentilla yrityksiä. ”Tämä on…
Elisa on julkaissut tiedot viime vuoden suosituimmista älypuhelimista. Applen iPhone valtasi kolme kärkisijaa yrityskäyttäjien listalla.
Tapahtumatakuuta haettiin määräaikaan eli elokuun loppuun mennessä 1156 tapahtumalle. Takuu myönnettiin 996 tapahtumalle. Korvaushakemuksia tuli määräaikaan mennessä 601 kappaletta ja…
Pohjois-Pohjanmaan hallinto-oikeus keskeytti Aluehallintoviraston sulkumääräyksen alueen saleille. Alan toimijat peräänkuuluttavat viranomaisilta kohtuullisuutta ja oikeasuhtaisuutta päätöksistään.