Pirkanmaan Yrittäjyyskasvatusteko 2021 -kilpailu on käynnissä
Kuka tahansa voi ehdottaa palkitsemisen arvoista yrittäjyyskasvatustekoa syyskuun ajan.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Kuka tahansa voi ehdottaa palkitsemisen arvoista yrittäjyyskasvatustekoa syyskuun ajan.
Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa opiskelijoille oli tänä kesänä ensimmäistä kertaa tarjolla kesäyrittäjyysseteli, joka rohkaisi ja mahdollisti oman yritystoiminnan käynnistämiseen. Kaikkiaan…
Sosiaalista mediaa parjataan välillä kovasti, mutta eipä olisi tätäkään yritystarinaa kirjoitettu ilman Facebookia. Kanava kun oli keskeisessä roolissa siihen, että…
Pälkäneellä nuoret on otettu hienosti mukaan myös ympäristötalkoisiin. Järvipitoisella paikkakunnalla se tarkoittaa eritoten vesistönsuojelua, jota onkin tehty täällä jo hyvä…
Pälkäneen Yhtenäiskoulun lukiossa elokuussa alkava yrittäjyyskurssi sai oivan startin jo pari kuukautta sitten. Kurssista tehty markkinointivideo ilmeisesti vakuutti, sillä kaikki…
Pirkanmaan TE Yrityspalvelut kumppaneineen järjestää syyskuussa kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille ja yrittäjyyden alkutaipaleella oleville suunnatun yritystreffitilaisuuden. Nimensä mukaisesti kyseessä on verkostoitumisen…
Jokapäiväinen aukiolo päättyi Kukkokuppilan osalta jo 8. elokuuta, mutta viikonloppuisin lauantait ja sunnuntait pidetään auki vielä tämän kuun loppuun saakka.…
Yrittäjyys ja työelämä nostetaan keskiöön tamperelaisissa oppilaitoksissa elo–syyskuun vaihteessa. Tuolloin eli 30.8.– 5.9 vietetään valtakunnallista Yrittäjyyskasvatuksen ja työelämän teemaviikkoa. Yrittäjyys…