Säästäminen, sijoittaminen ja velkavipu tutuksi
Säästämisen ja sijoittamisen tavoitteena on usein turvata tulevia eläkepäiviä, mutta kuinka hyvin sinä olet turvannut oman taloudellisen vakauden eläkeaikanasi?
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Säästämisen ja sijoittamisen tavoitteena on usein turvata tulevia eläkepäiviä, mutta kuinka hyvin sinä olet turvannut oman taloudellisen vakauden eläkeaikanasi?
Hämeen Kasvu Openin voittajaksi on valittu forssalainen leikin ja liikunnan edelläkävijä, LeikkiSet Oy. Myös kunniamaininta meni Forssaan perinteikkäälle Foxa Oy:lle.
Suomen asuntokauppaa ryyditti tammi-heinäkuussa kaksi päälinjaa: vahvasti viime aikoina kasvaneella uusien asuntojen kaupalla oli edelleen kasvua ylläpitävä johtorooli. Vanhojen asuntojen…
Viiniä ja vinkkejä -tilaisuudet ovat muodostuneet suosituiksi verkostoitumistilaisuuksiksi. Mikaela's Roomissa puhujana on Mervi Käki Linnan Kehityksestä.
Neljättä kertaa Jokioisilla järjestettävä lasten maatalousnäyttely Mansikki esittelee suomalaista maaseutua ja sen mahdollisuuksia lasten näkökulmasta.
Professori Juhani Honka kruunattiin lauantaina Petäys Resortissa Kanta-Hämeen uudeksi rapukuninkaaksi
Tämän viikon lauantaina, 12. elokuuta, Lopen keskustassa on tarjolla perinteinen markkinatapahtuma, jossa yhdistävät tarjontansa Lopen Yrittäjien Markkinatori Lopen torilla sekä…
Suomen Yrittäjien mielestä keskiviikkona julkaistu valtiovarainministeriön budjettiesitys on vailla kunnianhimoa.
Kanta-Häme on heinäkuussa hakenut maakunnalliseksi valinnanvapauspilotiksi. Tavoitteena on päästä testaamaan käytännössä suoraa valintaa, eli mallia jossa asiakas saa valita sosiaali-…
Yrittäjälle jaksaminen ja hyvinvointi on erittäin tärkeää. Yrittäjän vointi vaikuttaa suoraan yrityksen menestykseen, asiakkaisiin ja myös mahdollisiin työntekijöihin. Voinnin vahvistamiseen…