Rakentaminen ja teollisuus kyntävät, myös vähittäiskaupan luottamus painui selvästi
Rakentamisen ja vähittäiskaupan luottamusluvut painuivat marraskuussa syvemmälle. Synkkenevät luottamusluvut ovat merkki talouden taantumasta.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Rakentamisen ja vähittäiskaupan luottamusluvut painuivat marraskuussa syvemmälle. Synkkenevät luottamusluvut ovat merkki talouden taantumasta.
Yritysten taloustilanne on vaikeutunut ja uhkaa vaikeutua entisestään, kertoo tuore Yrittäjägallup. Yritysten taloustilanteessa on tapahtunut selkeä käänne heikompaan syksyn aikana.…
Hinnoittelu on yksi kannattavan liiketoiminnan kulmakivistä. Silti varsinkin pk-yrityksissä on puutteellista osaamista hinnoittelusta. Siksi Vaasa Insider järjestää 5. joulukuuta tapahtuman,…
Suomalaiset pääomasijoittajat ovat jatkaneet sijoittamista kotimaisiin kasvuhaluisiin pk-yrityksiin.
Syyskuussa myönnettyjen rakennuslupien määrä oli historiallisen alhainen.
Tekninen taantuma vuoden lopulle näyttää varmalta, ja pitkittyneen taantuman todennäköisyys on kasvanut merkittävästi loppuvuoden aikana, sanoo Suomen Yrittäjien ekonomisti Roope…
Suomen kuluttajahintojen vuosimuutos laski lokakuussa entisestään. Nyt hintojen muutos oli 4,9 prosenttia, kun syyskuussa se oli 5,5 prosenttia.
Yrittäjien pääekonomistin mukaan vallitseva taloustilanne kurittaa etenkin pieniä yrityksiä.
Palvelualojen luottamusindikaattori on laskenut selvästi. Suomen Yrittäjien ekonomisti Roope Ohlsbom pitää tätä huolestuttavana.
Keski-Pohjanmaan Yrittäjien hallitus käsitteli 12.10.2023 akuutteja yrittäjien edunvalvonta-asioita ja esittää suhdannetilanteen lievittämiseksi huomioita ja erilaisia toimenpiteitä. Yritysten luottamusmittarit ennakoivat kituliaita…