Yrittäjä odottaa edelleen yli 150 000 euron alv-palautuksia huhtikuulta: ”Tuntuu, että tämä on tahallista”
Turvealan yrittäjä päätti investoida, mutta joutuu nyt sinnittelemään kun alv-palautuksia ei kuulu.
Turvealan yrittäjä päätti investoida, mutta joutuu nyt sinnittelemään kun alv-palautuksia ei kuulu.
Yritykset eivät pidä Suomen verojärjestelmää yrittäjyyteen kannustavana, kertoo Verohallinnon kysely.
Arvonlisäveron palautusten viive ei edelleenkään ole helpottanut.
Moni jättää edelleen ilmoituksensa paperisena.
Takautuvan laskutuksen taustalla ovat verotarkastus ja verottajan tulkinta.
Verohallinto pahoittelee pitkiä käsittelyaikoja, mutta puolustelee selvityspyyntöjä.
Erityisesti yleisen ALV-kannan nosto vaikutti.
Vuodenvaihteessa astuu jälleen voimaan yrittäjiä ja yrityksiä koskevia muutoksia.
Eduskunta hyväksyi veromuutoksen perjantaina.
Hallituksen kaavailemat veronalennukset kannustavat investoimaan ja tekemään töitä, kun samanaikaisesti vireillä on työmarkkinauudistuksia ja kilpailua lisäävä hankintalain uudistus. Näin arvioi…