Juhlaa sumun keskellä
Yrittäjäjärjestö syntyi Pohjois-Karjalaan 80 vuotta sitten pitämään yrittäjien puolta. Perustajilla oli mielessään kirkas tavoite: haluttiin, että Pohjois-Karjala on maakunta, joka…
Yrittäjäjärjestö syntyi Pohjois-Karjalaan 80 vuotta sitten pitämään yrittäjien puolta. Perustajilla oli mielessään kirkas tavoite: haluttiin, että Pohjois-Karjala on maakunta, joka…
Joensuulainen Pekotek Oy on pintakäsittelyjärjestelmien markkinajohtaja Suomessa, raepuhalluksen rakeenkierrätysjärjestelmällään yksi Pohjoismaiden suurimmista. Nyt yhtiö uudistaa toimialaa mobiileilla pintakäsittelyjärjestelmillä.
Pohjois-Karjalan Yrittäjät täytti tänä vuonna 80 vuotta. Sen kunniaksi julkaisimme juhlalehden, joka tehtiin tällä kertaa diginä.
Yrittäjät haluaa, että hallitus tekee ostoliikennesopimuksen viiden maakuntalentokentän lennoista vähintään muutamaksi vuodeksi, esimerkiksi 2023 loppuun.
Finnairin päätös lakkauttaa lennot viiden maakunnan kentälle on isku monelle toimialalle ja kasvusuunnitelmalle.
Suksivoiteiden kehittäminen on kemiaa, tietää Vauhti Speed Oy:n toimitusjohtaja Esa Puukilainen. Jatkuvalla kehitystyöllä yritys on saavuttanut alalla Suomen markkinajohtajuuden, ja…
Yrittäjältä yrittäjälle -verkkosivulle voit tuoda esille joko yrityksesi tarjoamia palveluita tai tarpeesi toisen yrittäjän tarjonnalle näppärien lomakkeiden avulla.
Lieksan Naisyrittäjät ry on itsenäinen yrittäjäyhdistys, joka tekee tiivistä yhteistyötä Lieksan Yrittäjien kanssa.
Jätehuollon ja kuljetusalan monitaituri TKL Kuljetus pyrkii koko ajan kehittymään.
Pk-yritysbarometrin syksyn 2020 tulokset on julkistettu. Pk-yritykset ovat olleet kuluvana vuonna hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa koronaviruksen leviämisestä johtuneen kriisin vuoksi. Poikkeuksellinen…