Kasvun maakunnan ajatushautomo kokoontui Keuruulla
Syksyn ensimmäinen Kasvun maakunnan ajatushautomo kokoontui Hotelli Keurusselällä.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Syksyn ensimmäinen Kasvun maakunnan ajatushautomo kokoontui Hotelli Keurusselällä.
Yrityspalvelusetelin saaneet yritykset ovat arvioineet Jyväskylän kaupungin pilotoiman yrityspalvelusetelin erittäin hyödylliseksi liiketoiminnalleen.
Keski-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen pyrkii Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajaksi.
Keski-Suomi muun maan vauhdissa.
Yrittäjä, tänään on sinun päiväsi.
Syksy saatettiin vauhtiin ensimmäisen hallituksen kokouksen ja paikallisyhdistysfoorumin merkeissä Perttulan tilalla Laukaan Leppävedellä.
Syksy on hyvää aikaa panostaa oman osaamisen kehittämiseen.
Keski-Suomen Yrittäjien toimisto siirtyy kesälaitumille heinäkuun ajaksi.
Syyskuussa järjestettävä Nordic Business Forum kiinnitti Yhdysvaltain 44. presidentin Barack Obaman pääpuhujakseen.
Keski-Suomen Yrittäjien hallitus on päättänyt asettaa Keski-Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Petri Salmisen ehdolle Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajan tehtävään.