Hyvää joulua!
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Kinkkutempulla kerättiin viime vuonna 12 000 litraa paistinrasvaa. Tänä vuonna tavoitteena on kerätä vieläkin enemmän.
Hämeen Yrittäjät ja kahdeksan yrittäjien paikallisyhdistystä antaa yhteisen lausunnon Liikenne- ja viestintäministeriöön, jossa kannatetaan kilpailullisuuden lisäämistä raideliikenteessä. Yrittäjien mielestä on…
Riihimäen Erämessujen messupaikat ovat menneet kaupaksi jopa paremmin kuin viime vuonna, joka oli tähänastinen huippuvuosi. Luvassa on jälleen paljon ohjelmaa.
Hämeenlinna perustaa sadan hehtaarin yksityismaiden luonnonsuojelualueen Suomi 100-vuoden kunniaksi Sibeliuksen metsän. Kyseinen metsä on inspiroinut säveltäjämestaria Finlandian sävellyksessä.
Hämeen maakuntahallitus vaatii voimakkaita panostuksia raideinfraan. Infrainvestoinnit vaikuttavat aluetalouteen, eivät pelkästään saavutettavuuteen.
Hämeen maakuntahallitus kokoontui 18.12.2017 vuoden viimeiseen kokoukseensa. Hallitus antoi lausunnon valinnanvapauslaista ja päätti Kanta-Hämeen maakunnan lähtemisestä mukaan Visit Finlandin Lakeland…
Hämäläiset yrittäjäyhdistykset järjestävät vuoden mittaan hienoja tapahtumia. Olisiko joku niistä tulevan vuoden Häme-päivän tapahtuma? Hämeen liitto pyytää tapahtumien ja tilaisuuksien…
Ensimmäinen suomalaisista hyönteisistä valmistettu tuote saapuu kauppoihin ensi viikolla, keskiviikkona. Uutuustuote valmistetaan käsityönä Hämeenlinnan Iittalassa sijaitsevassa Kultasuklaan tehtaassa.
Mikaela´s Room otti voiton Reska.fi:n Hämeenlinnan vuoden 2017 ravintolatekoäänestyksessä. Toiseksi äänestettiin kävelykadun toinen uusi ravintola, Hemma. Kolmanneksi ylsi Fifth Avenuen…