Yrittäjät: Irtisanomisen helpottaminen merkittävä reformi
Työllistämisen riski pienenee, kun henkilöperusteista irtisanomista helpotetaan. Tämä auttaa luomaan uusia työpaikkoja. Työaikalain uudistus oli pettymys, kun paikallinen sopiminen ei…
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Työllistämisen riski pienenee, kun henkilöperusteista irtisanomista helpotetaan. Tämä auttaa luomaan uusia työpaikkoja. Työaikalain uudistus oli pettymys, kun paikallinen sopiminen ei…
Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaari järjestetään keväällä 2019 Holiday Club Saimaalla Lappeenrannassa. Tapahtuma kerää Lappeenrantaan noin tuhat vaikuttajaa.
Vuoden 2018 alueelliset innovaatiot ja kokeilut AIKO-rahoitushaku on päättynyt. Hakemuksia tuli yhteensä yksitoista, joista seitsemälle Hämeen maakuntahallitus päätti myöntää rahoitusta.…
Tammi-maaliskuussa 2018 maaseutuohjelman Leader-rahoitusta EMO ry:ltä sai kaksi yrityshanketta ja neljä kehittämishanketta.
Verottajan mukaan kahden pienpanimon omistaminen tekee panimoista suuria, valmistettujen litramäärien pienuudesta huolimatta. Pekka Kääriäiselle riitti, ja hän on luopunut yrittäjyydestä.…
Tammi-maaliskuussa 2018 maaseutuohjelman Leader-rahoitusta Linnaseutu ry:ltä sai kolme yrityshanketta ja kaksi kehittämishanketta.
Forssalainen start up Jospak kaupallistaa kuitupohjaisen vuokaratkaisunsa yhteistyössä Vegemin kanssa.
Hevostalous työllistää Suomessa lähes yhtä paljon kuin esimerkiksi Lapin matkailussa ja yli puolet enemmän kuin peliteollisuudessa. Hämeenlinnaan hevosen vuoksi muuttanut…
HämeHACK-suunnittelukilpailun ensimmäisen vaiheen voittanut Stellarion toteuttaa myös Iittalan naivistisen aseman lisätyn todellisuuden elementit.
Uudiskohteiden ja isoja korjaushankkeita teettävien taloyhtiöiden on varauduttava sähköautojen latauspisteiden rakentamiseen. Hämeenlinnassa latauspiste on rakennettu muun muassa Asunto-osakeyhtiö Keisarin Palatsin…