Kansainväliset herkut saapuivat Hämeeseen
Hämeenlinnan torilla on mahdollisuus lauantai-iltaan saakka nauttia kansainvälisiä herkkuja. Suomea kesän kiertävä Street Food Fiesta asettui keskiviikkona Hämeenlinnaan.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Hämeenlinnan torilla on mahdollisuus lauantai-iltaan saakka nauttia kansainvälisiä herkkuja. Suomea kesän kiertävä Street Food Fiesta asettui keskiviikkona Hämeenlinnaan.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston antaman ratkaisun mukaan Riihimäen kaupunki ei noudattanut hankintalakia, kun se jätti julkaisematta lain edellyttämän hankintailmoituksen Peltosaaren alueen…
Markkinaoikeus kumosi Janakkalan kunnan kasvatus- ja koulutuslautakunnan 10.5.2017 tekemän hankintapäätöksen Janakkalan kunnan henkilökuljetuksista. Kumoamisen perusteena markkinaoikeus piti hankintamenettelyn syrjivyyttä. Markkinaoikeus…
Lammi-viikkoa vietetään ensi maanantaista alkaen 20.-26.8.2018. Uutuutena on perjantaina 24.8. taiteiden ilta. Lammi-viikon järjestäjät toivovat myös lammilaisten liikkeiden osallistumista tapahtumaan…
Kiertotalouden kasvuyritys- ja startup-tapahtuma FRUSH järjestetään syyskuun 19.–20. päivä Forssassa. Tapahtuman tarkoitus on pohdituttaa kestävän kehityksen hyötyjä ja kiihdyttää kasvu-…
Hämeenlinnan Teatteri vierailee tällä viikolla Tampereen teatterikesän pääohjelmistossa Ingmar Bergmanin näytelmällä Kohtauksia eräästä avioliitosta.
Forssalainen startup-yhtiö Jospak Oy on voittanut pohjoismaisen ScanStar 2018 -pakkauspalkinnon kartonkipohjaisella elintarvikevuoallaan.
Kesällä puheenaiheet voivat olla tiukkaa asiaa tai asiaksi verhottua höttöä. Lue tästä Hämeen Yrittäjien Y-kalenteri -palstan juttu, joka on julkaistu…
Herkuttelun perinne jatkuu Hauholla. Perjantaina vietetään XVIII Herkkujen yötä eri puolilla Hauhoa.
Markkinointi-iltamien kiertue tavoitti noin 7000 yrittäjää. Ensi syksynä kiertue jatkuu tärkeällä teemalla: Myynnin pelko on konkurssin alku!