Toimitusjohtaja tuumaa: Yrittäjät joustaneet koronakriisissä kaikkein eniten
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Anne Niemi on ehdolla Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajaksi. Päätöksen asiasta teki Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien hallitus.
Eteläpohjalaiset yrittäjät antavat kotikunnilleen paremmat arvosanat kuin yrittäjät muualla Suomessa. Tämä käy ilmi Suomen Yrittäjien teettämän kuntabarometrin tuloksista.
Seinäjoki voitti jo kolmatta kertaa peräkkäin Suomen Yrittäjien teettämän kuntabarometrin suurten kaupunkien eli yli 50 000 asukkaan sarjan. Barometri tehdään…
Arkemme on muuttunut koronakriisin seurauksena. Yrittäjän on tärkeä huolehtia omasta osaamisestaan. Jos yrityksessä on työntekijöitä, myös heidän kouluttamisensa on ratkaisevan…
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan hallitus on päättänyt 50 000 euron käyttörahastolahjoituksesta Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien apuverkoston toiminnan tehostamiseen ja laajentamiseen.
– Maakunnat tarvitsevat selviytymissuunnitelman koronakriisistä. Esimerkiksi julkisten kilpailutusten tekeminen fiksusti ja pikavauhtia auttaisi pienyrityksiä heti, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala…
Yksinyrittäjät voivat hakea 2000 euron tukea yrityksen kotikunnasta eli YTJ-rekisterin mukaisesta kotikunnasta. Yksinyrittäjätuki on tarkoitettu yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin, kuten yritystoimintaa…