Yrittäjien Pentikäinen poliittisten lakkojen päättymisestä: ”Hyvä, että järki voitti SAK:ssa”
Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan mukaan työrauhasääntely on saatava voimaan mahdollisimman pian.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan mukaan työrauhasääntely on saatava voimaan mahdollisimman pian.
Valmistaudu tulevaisuuden rekrytointiin jo tänään! MORE – Monimuotoisen rekrytointiosaamisen kehittäminen -hanke (ESR+) tuo rekrytointiosaamisen ulottuvillesi! Huhtikuussa kartoitamme Hämeen alueen mikro-…
Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sanoo Kauppalehdessä SAK:n liittojen lakkojen olevan vastuuttomia.
Hauholainen Hannele Isola on laskeutunut omien sanojensa mukaan pehmeästi eläkkeelle. Takana on 50 vuoden työura, vieläpä saman työnantajan palveluksessa. Hannele…
Kanta-Hämeeseen on syntymässä kaksi työllisyysaluetta. Riihimäen ympärille syntyvän Etelä-Hämeen työllisyysalueen ulkopuolelle jäävät kantahämäläiset kunnat muodostavat Työ-Häme nimisen työllisyysalueen, jonka vastuukuntana…
SAK:n liittojen poliittisten lakkojen kannatus on laskenut entisestään, kertoo Helsingin Sanomat.
Välivuotta opinnoista pitävä, 19-vuotias Aino Roine, aloitti K-Citymarket Hämeensaaressa vuonna 2022, kun halusi tienata hieman ylimääräistä rahaa lukio-opiskelujen ohessa. Tuolloin…
Kare Asp/ Riihimäki Työvoimapalvelujen tarjonta on muuttumassa Kanta-Hämeessä. TE-palvelut siirtyvät tämän vuoden aikana kuntiin tai oikeammin niiden muodostamiin työllisyysalueisiin. Toki…
Poliittiset lakot rokottavat myös monen pk-yrityksen kassavirtaa. Suomen Yrittäjät esittää, että Verohallinnon ja työeläkeyhtiöiden olisi tuettava aktiivisin toimenpitein veronmaksuun ja…
Suomen Yrittäjien lakkolinjalla yrittäjät voivat kertoa poliittisten työtaisteluiden vaikutuksista yrityksiinsä. Ammattiyhdistysliike päätti tällä viikolla jatkaa meneillään olevia poliittisia lakkojaan vielä…