Hae mukaan Suomen Yrittäjien työmarkkinavaltuuskuntaan – Tämän takia se kannattaa
Yrittäjien työmarkkinavaltuuskunnan haku on parhaillaan käynnissä. Haku on avoin kaikille jäsenyrittäjille.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Yrittäjien työmarkkinavaltuuskunnan haku on parhaillaan käynnissä. Haku on avoin kaikille jäsenyrittäjille.
Yrittäjien ja Turun kaupungin yhteinen keskustelutilaisuus, jossa aiheena on luvat. Yrittäjä, haluatko antaa ideoita tai sanoa oman sanasi esimerkiksi lupa-asioihin?…
– Päätökset lievittää kotitalouksien kohtaamaa energianhinnan nousua ovat ymmärrettäviä ja tervetulleita. Niiden vaikutus voi kuitenkin jäädä pienemmäksi kuin on tarkoitus.…
Hallitus on esittänyt lisättäväksi kuluttajansuojalakiin luvun, joka selkeyttäisi kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan oikeuksia ja velvollisuuksia henkilöön kohdistuvien palveluiden virhe- ja viivästystilanteissa.…
Mammuttihirren työntekijät suhtautuivat yövuoroihin siirtymiseen ymmärtäväisesti. Yritys korvaa joustavuuden ylimääräisellä palkanlisällä.
Puteus Yhtiöiden ja Rauman kaupungin väliseen kiistaan ei ole neuvotteluteitse löytynyt ratkaisua. Yrittäjä tarvitsee ratkaisun, koska vuokrasopimuksista puuttuu sote-ulkoistuksia koskevan…
Kurrin pariskunnan pitkä yrittäjäura voi päättyä piankin, jos huoltokorjaamolle löytyy sopiva ostaja.
Marianne Lehikoinen käänsi yrityksensä suunnan menestyksekkäästi, kun hän satsasi premium-asiakkaisiin. Seuraavaksi yritys lähtee kansainvälisille markkinoille.
Yli 80 prosenttia asiakkaista arvostaa kampaajien ammattitaidon hyvin korkealle, ja kampaajat ovat omasta ammattitaidostaan yhtä lailla ylpeitä.
Oletko aikeissa lämmittää talvella takkaa, jota ei ole nuohottu vuosiin? Varaudu jonottamaan nuohoojaa kuukausia.